Päiväkummun Omakotiyhdistys ry. 28.5.2013
Espanjansiruetanan torjunta
Espanjansiruetana on luokiteltu kansallisessa vieraslajistrategiassa erityisen haitalliseksi vieraslajiksi Suomessa. Se on levinnyt Päiväkummun pohjoisosiin paikoin hyvinkin runsaana. Etanahavaintoja on tehty alueella vuodesta 2007 lähtien. On tärkeää, että etanan leviäminen pysäytettäisiin heti alkuunsa.
Espanjansiruetana kasvaa 7-14 cm pituiseksi. Sen väritys on hyvin vaihteleva, yleispiirteenä on värien likaisuus. Suomessa etanat ovat usein likaisen oranssinpunaruskeita ja niiltä puuttuu usein sivujuovat. Anturan alapinta on valkea ja lima jokseenkin väritöntä. Kuvia ja tuntomerkkejä espanjansiruetanoista löytyy Luonnontieteellisen Keskusmuseon nettisivuilta.
Aloita torjuntatoimet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa keväällä jo ensimmäisen yksilön ilmaannuttua. Yksi espanjansiruetana munii kesän aikana jopa 400 munaa, jotka kuoriutuvat syksyyn mennessä tai seuraavana keväänä. Muninta-aika jatkuu lokakuulle. Torjuntatoimia tulisi jatkaa siihen saakka.
Etanat liikkuvat iltaisin ja kostealla säällä. Tutki pihapiiriäsi ja lähiympäristöä illalla klo 20–22 ja aamuvarhaisella. Käynnistä torjunta välittömästi, jos löydät espanjansiruetanoita tontilta tai rajaojista. Tehokkainta torjunta on yhteistyössä naapureiden kanssa. Etanat kannattaa hävittää alueelta samanaikaisesti. Vastuu etanoiden torjunnasta on kiinteistön omistajalla myös katuojien osalta. Hoitamaton katuoja on etanoiden lisääntymispaikka ja leviämisväylä. (Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun laki (31.8.1978/669): Tontinomistajan velvollisuutena on huolehtia enintään kolmen metrin etäisyydelle tontin rajasta ulottuvan viherkaistan ja ojan alueella roskien poistamisesta ja kasvillisuuden siistimisestä.)
Etanoiden torjunnassa tehokkaaksi todettu aine on Ferramol etanasyötti. Tehoaineena on luonnon rautafosfaatti. Se on melko hyvin sateenkestävä ja kostuneet rakeet houkuttavat etanoita ja kotiloita. Ne syövät rakeen, vetäytyvät koloonsa ja kuolevat sinne. Ne eivät siis jää kuoltuaan maan pinnalle lajitovereiden ravinnoksi. Ferramol on haitaton ihmisille, kotieläimille ja hyötylajeille. Ferramolin annostusohje on 5 g/neliö. Yhdelle pihalle riittänee 2-4 kg (1 kg=200 m2) riippuen etanapopulaation runsaudesta. On huomattava, että runsaiden sateiden jälkeen syöttien uusintakylvö on välttämätöntä. Myös varikset ja muut linnut saattavat napsia syöttirakeita. Niille Ferramolista ei ole haittaa.
Pienpakkauksissa Ferramol on todella hintavaa. Päiväkummun Omakotiyhdistys on hankkinut 10 kg:n suurpakkauksia, josta myymme sitä pienemmissä erissä 10 euroa/kg. Jos olet kiinnostunut, ota yhteys Markku Saariseen, puh. 0407167097, Inkerintie 20B. Maksu tasarahalla noudettaessa!
Torju etanoita/kotiloita Ferramolin käytön lisäksi näin:
- Kerää etanat/kotilot mekaanisesti ja pudota kiehuvaan veteen tai etikkaan. Keräämistä voit tehostaa laittamalla maahan kosteutta kerääviä lautoja tai kangassäkkejä, joiden alle etanat kerääntyvät.
- Tapettuja etanoita ei pidä jättää ravinnoksi lajitovereilleen.
- Leikkaa nurmikko sekä katuojien pientareet siistiksi, jotta etanat eivät löydä suojaa kuivumista vastaan.
- Hävitä lehti- ja risukasat, jolloin etanoille ei jää talvehtimispaikkoja.
- Avolehti-kompostit vaativat erityistä huomiota. Syöttirakeet kompostin ympärillä auttavat torjunnassa.