Håkansbölen kartano – tarinoita kartanon seinien sisältä

Lehti 2026

Etusivu

Päivi Isotalo

Päiväkummun Omakotiyhdistys teki elokuussa retken vastikään avattuun Håkansbölen kartanomuseoon.
Osallistujia oli yhteensä 20.

Retki oli oikein kiinnostava ja onnistunut. Asiantuntevan oppaamme Idan kertoessa kartanon historiaa, lähtivät tarinat elämään huoneita kiertäessämme. Esittelyn päätteeksi nautimme vielä pullakahvit kahvilan pihapiirissä.

On hienoa, että näin arvokas historiallinen ympäristö on säilynyt aivan meidän lähellämme. Håkansbölessä voi hetkeksi pysähtyä pois arjen kiireestä ja samalla nähdä konkreettisesti palan Vantaan historiaa.

Kun astuu Håkansbölen kartanon ovesta sisään, ei tunne astuvansa vain vanhaan rakennukseen. Huoneet, huonekalut ja pienet yksityiskohdat alkavat kertoa tarinaa ihmisistä, jotka täällä ovat asuneet, työskennelleet ja viettäneet arkeaan.
Håkansbölen kartanon historia ulottuu aina 1500-luvulle. Kartano kuului aikanaan Sederholmin suvulle. Suku oli merkittävä vaikuttaja, ja sen rakennuttamiin kohteisiin kuuluivat myös Herttoniemen kartano ja Suomenlinnan rakennushankkeeseen liittyneet rakennukset.

1800-luvun puolivälissä kartano oli Munsterhjelmien omistuksessa. Laaja, noin 900 hehtaarin tila oli ympäröivälle seudulle tärkeä työn ja toimeentulon paikka. Kartanon elämässä oli mukana suuri joukko ihmisiä.

Nykyinen päärakennus rakennettiin 1900-luvun alussa. Kun kartano oli siirtynyt Arvid ja Lilli Sanmarkin omistukseen, vanhaa rakennusta alettiin uudistaa. Pääarkkitehdiksi valittiin Armas Lindgren, joka päätyi kuitenkin suunnittelemaan kokonaan uuden päärakennuksen. Vuonna 1908 valmistunut kartano on hieno esimerkki myöhäisjugendista.

Lindgren suunnitteli rakennuksen kokonaisuutta tarkasti myös sisustuksen osalta. Katse kiinnittyy helposti suuriin linjoihin, mutta kiinnostavia ovat juuri pienet yksityiskohdat – esimerkiksi koristeaiheissa toistuvat ratassymbolit, puuhuohekalujen intarsiat eli koristeupotukset sekä uunien koristeet. Myös huonekalut, taloustavarat ja muut esineet kertovat kartanon asukkaiden arjesta ja elämäntavasta.

Kartanon sisätiloissa voi kiinnittää huomiota esimerkiksi seuraaviin yksityiskohtiin:

Karamboli-pöytä: Kolmen pallon biljardipeli, jossa ei ole pusseja. Tarkoituksena on osua omalla pallolla kahteen muuhun palloon tai pöydän laitoihin. Pöytä kertoo kartanon vapaa-ajanvietosta ja herrasväen harrastuksista.
Huoneiden upeat kaakeliuunit: Uunit olivat sekä käytännöllinen lämmönlähde että tärkeä ja koristeellinen osa huoneiden sisustusta.
Pottakaappi makuuhuoneessa: Käytännön arjen esine, joka muistuttaa siitä, miten elämä kartanossa on ennen järjestetty.
Lasten kouluhuoneen uuni: Uunin erikoisuutena on yläosan lämmitysluukku. Tätä 1900- luvun alun ”mikroa”  käytettiin pitämään lounas lämpimänä, jos oppitunnit venyivät.
Keinuhevonen: Suvun lasten rakastama Brandklipparen- niminen keinuhevonen on ollut käytössä useassa sukupolvessa.

Kartanon historia ei kuitenkaan ole vain omistajasukujen historiaa. Yksi mieleen jäävä henkilö on Fina, joka palveli kartanossa peräti 40 vuotta. Eläkkeelle jäätyään hänellä oli kartanossa oma huone. Tällainen tieto tekee historiasta konkreettista: täällä eivät ole eläneet vain kartanonherrat ja -rouvat, vaan kokonainen yhteisö.

Myös kartanon vintille säilynyt irtaimisto kertoo menneestä elämästä. Kun esineitä on säilynyt tuhansia, joukossa on väistämättä paljon pieniä tarinoita, jotka eivät ehkä koskaan päädy historiankirjoihin.
Vuonna 2005 Håkansbölen kartano siirtyi Vantaan kaupungin omistukseen. Kartanon kokoelmiin kuuluu noin 15 000 esinettä. Niiden joukossa on niin arjen käyttöesineitä kuin kartanon hienompaan elämään liittyneitä esineitä.

Håkansbölen kartanon viehätys syntyykin juuri tästä kokonaisuudesta. Armas Lindgrenin suunnittelema kaunis rakennus on vain yksi osa tarinaa. Yhtä kiinnostavaa on kuvitella, mitä näissä huoneissa on tapahtunut: lapset ovat opiskelleet, lounas on odottanut lämpimänä uunissa, palvelusväki on tehnyt työtään ja vapaahetkiä on vietetty karamboli-pöydän ääressä